Villahousut, viikset ja ryijyt – eli kuinka sokerilla eroon karvoista?


Karvojen tehtävänä on suojata meitä. Vaikka omat käsikarvani ovat niin pitkät, että ne voisi letittää, eivät ne talvimyräkässä lämmitä.  Ripset, kulmakarvat, korvakäytävän ja nenän karvat ovat oikeastaan ainoat, joilla on suojaavaa vaikutusta. Muut karvat ovat sellaisia, joita ilman voimme elää, eikä edellämainittujen karvojen puuttuminen keneltäkään henkeä vie. Karvat voivat olla myös kiusallisia, kun ne ovat ei-toivotuissa paikoissa.

Karvojen poistoon on olemassa erilaisia menetelmiä.  Itse käytän sokeria toimenpiteessä, joten tässä postauksessa kerron vain kyseisestä menetelmästä. Sokeroinnissa halutulta alueelta poistetaan karvat juurinen ja säännöllisellä sokeroinnilla karvan kasvua saadaan heikennettyä, jopa lopetettua kokonaan. Sokerointi on hygieeninen ja hellävarainen tapa poistaa häiritsevät karvat miltä tahansa kehon alueelta. Karvat poistetaan kasvusuunnan mukaisesti jolloin vältytään karvojen katkeamiselta. Vesiliukoisena aineena sokeri ei myöskään tartu elävään ihosolukkoon.

Seuraavaksi step-by-step kuin karvat häädetään sokerilla! 🙂

 

IMG_20151013_150626

Sääri ennen sokerointia, hieman näkyy vaaleaa karvaa.

 

IMG_20151013_145824

Käsiteltävä alue puhdistetaan aluksi.

 

IMG_20151013_145947

Käsiteltävälle alueelle levitetään talkkia.

 

 

 

IMG_20151013_150105

Sokeri otetaan purkista aina puhtaalla hanskalla.

IMG_20151013_150127

 

 

IMG_20151013_150213

Sitten tositoimiin!

IMG_20151013_150223

Sokerimassan levitystä.

 

IMG_20151013_150242

Massa levitetään muutamaan otteeseen käsiteltävälle alueelle, jotta se menee kunnolla karvan juureen.

 

IMG_20151013_150249

Sitten revitään!

 

IMG_20151013_150306

 

IMG_20151013_145824

Karvojen poistamisen jälkeen käsitelty alue puhdistetaan.

 

IMG_20151013_153345

Ja sitten vielä loppurasvat!

 

IMG_20151013_153030

Käsitellylle alueelle voi ilmestyä punoitusta, mahdolliset reaktiot häviävät kuitenkin vuorokauden kuluessa.

 

IMG_20151013_153558

Lopputulos 🙂

 

Tässä vielä täsmentävä video siitä, miten sokeri poistetaan iholta:

 

Sitten vain kokeilemaan sokerointia 😉 Valmistautumisohjeet sekä kotihoito-ohjeet löydät TÄÄLTÄ.